Yksilölliset hautakivet ja kivityöt Kankaanpäästä

Kysy lisää!

Kankaanpään Kivi on monipuolinen ja asiantunteva kiviveistämö Kankaanpäässä. Teemme yksilölliset, laadukkaat hautakivet ja hoidamme myös lisänimien kaiverrukset jo olemassa oleviin hautakiviin. Teemme myös muut kivialan työt.

Teemme kivitöitä suurella ammattitaidolla, sillä haluamme tarjota asiakkaillemme parhaan mahdollisen lopputuloksen. Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille ensisijaisen tärkeää.

Toimipisteemme sijaitsee Kankaanpäässä, mutta palvelemme asiakkaita myös muualla Pohjois-Satakunnassa, sekä esimerkiksi Porissa ja Kauhajoella.

Kerro meille toiveesi hautakivestä tai muusta kivityöstä, me toteutamme sen!

Hautakivi hautausmaalla

Tuotteet ja palvelut

Kivitöiden ammattilaisina taidamme kivityöt laidasta laitaan! Kankaanpään Kivi on erikoistunut etenkin hautakivien valmistukseen ja kaiverrusten tekemiseen jo olemassa oleviin hautakiviin. Saat kauttamme myös esimerkiksi nimilaatat, kultaukset ja hopeoinnit sekä pronssikirjaimet ja -koristeet. Teemme uniikkeja kiviveistoksia ja lisäksi hoidamme hautakivien suoristus- ja huoltotyöt.

Tutustu tuotteisiin ja palveluihin
Mies tietokoneen ääressä puhelin kädessään

Ota yhteyttä!

Kankaanpään Kiveen on helpointa ottaa yhteyttä sähköpostitse tai tältä nettisivulta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta. Voit olla meihin yhteydessä myös puhelimitse, ja tarvittaessa voimme sopia tapaamisen, jossa voimme tarkemmin hahmotella tilaustyön suuntaa. Kysy rohkeasti lisätietoja palveluistamme, vastaamme mielellämme!

Kivityöt pitkän linjan ammattilaiselta

Kankaanpään Kivellä on pitkä kokemus hautakivien valmistamisesta ja muista kivialan töistä. Kiviveistämön toiminta alkoi Kankaanpäässä jo vuonna 1949. Nykyään yrityksen taustalla on kivialalla 13 vuotta työskennellyt kiviartesaani ja kuvanveistäjä. 

Monipuolisen osaamisemme ansiosta voimme toteuttaa erilaiset hautakivi- ja kivityötoiveet laidasta laitaan. Koulutettu käsityöläinen ja kivitöiden ammattilainen tekee itse tilaustöiden jokaisen vaiheen, eli hautakivet valmistetaan sataprosenttisesti käsityönä. Kankaanpään Kiven töitä ei tehdä kuin liukuhihnalla, vaan jokainen työ on tarkkaan suunniteltu sekä ajatuksella ja taidolla valmistettu.

Asiakkaan tyytyväisyys etusijalla

Kankaanpään Kiven hautakivet, kaiverrukset, kiviveistokset ja muut kivityöt tehdään aina mittatilaustyönä, asiakkaan näkemyksiä ja toiveita kunnioittaen. Meidän tehtävämme on toteuttaa sinun visiosi! Hautakivien ja muiden töiden jokaisesta yksityiskohdasta neuvotellaan asiakkaan kanssa ennen päätösten tekemistä. Voit toimittaa meille esimerkiksi kuvia tai muita luonnoksia pohjaksi tilaamallesi kivityölle.

Mikäli hautakiven tai kivikaiverruksen hankinta on sinulle ajankohtainen, annamme sinulle mielellämme tarkempia ohjeita prosessin etenemisestä sekä hinta-arvion toivomastasi työstä. Palvelemme Kankaanpäässä ja muualla Pohjois-Satakunnassa.

Lue lisää tuotteistamme!

Meiltä myös Paasikivi Oy:n tuotteet!

Muista, että saat kauttamme Paasikivi Oy:n kotimaisia pronssituotteita ja valettuja messinkikirjaimia. Niitä käytetään muun muassa hautamuistomerkkeihin. Kuten Kankaanpään Kiven kivityöt, myös Paasikivi Oy:n tuotteet ovat täysin kotimaisia. Alta voit ladata PDF-tiedostoja, joissa näet Paasikivi Oy:n tuotevalikoimaa. Lataa tiedostot klikkaamalla kuvakkeita.

Kirjaimet

Koristeet

Lyhtykehykset

Muistolaatat

Yhteystiedot

Kankaanpään Kivi

Laviantie 42
38700 Kankaanpää
Liikkeemme sijaitsee S-Marketin takana.

 044 572 1085

 myynti@kankaanpaankivi.fi

Yhteydenottolomake

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.

Sähköpostitse
Tekstiviestitse